Unelmilla on tapana toteutua.

ILOUUTISIA!

Arvatkaapa mitä saan synttäri lahjaksi?

No tietenki Morganan!

Olen niin iloinen!!!! >___<  Tosin kaikki liittyy nyt Mollamaniasta.... Pistimme sinne toivomuksen little dal docolla Kyubeysta. Viesti lähetettiin sinne vähän reilu viikko sitten eikä vastausta ole vieläkään tullut, mutta no jaa siellä käsitellään kuulemma nyt joulu lomalla saapuneita tiluksia. Mutta iloitsen silti! Mutta haluaisin silti tietää mitä mieltä olitte Morganan tarinasta (jos sen nyt joku edes luki...)? Toivoisin nimittäin kommentteja tarinasta, sillä se ei saanut niitä yhtään.

Lisäksi pistän tässä lähi aikoina myös jatkoa kuvatarinalle!

xoxo: Kinoko

♥♥♥

"Morgana, sinä olet kimaira."

Tässä on Morganan tarina, joka on kirjoitettu Morganan itsensä kertomana.

♥♥♥♥♥

Ensimmäisen kerran kun avasin silmäni näin vain pienen laboratorion. Sitten eteeni tuli hahmo joka esitteli itsensä "isäksi". Tämä "Isä" kertoi että nimeni on Morgana. Olin kuulemma "Isän" ja hänen vaimonsa Rebekan tytär. Mutta pienien aivojeni sopukassa mietin että mistä olin syntynyt. Lopulta kysymyksiä tuli lisää kun menin kouluun. Miksen koskaan päässyt seuraavalle luokalle? Miksi ystäväni kasvoivat pituutta mutta minä en? Eräänä päivänä kun tulin kotiin oli aivan hiljaista. Normaalisti Rebekka tuli minua vastaan ovelle ja kysyi haluaisinko jotain syötävää. Mutta ei tänään. Menin etsimän "Isää". Lopulta olin käynyt koko talon läpi, enkä ollut löytänyt heitä. Sitten tajusin etten ollut etsinyt yhdestä paikasta, kellarista. "Isä" oli kieltänyt menemästä sinne sillä laboratorio oli siellä, mutta astuin silti kellariin vievät portaat alas. Kun olin ovella kuulin itkua. Rebekan itkua. Painoin korvani puu pintaista ove vasten jotta kuulisin paremmin.

"Miten näin pääsi käymään?" Rebekan ääni nyyhkytti. "Sinähän sanoit hänen olevan valmis. Sanoit että kukaan ei huomaisi hänen olevan erilainen kuin muut lapset!" Kenestä he oikein puhuivat? Selkäpiitäni alkoi karmia. "Mutta Rebekka-kulta. Ei ole varmaa onko kukaan huomannut." "Isän" ääni jatkoi. "Ai mitä?! Sitäkö että hän ei ole kasvanut senttiäkään 3 vuoden aikana?"  Rebekka kysyi.
Nyt olin varma kestä he puhuivat. Ennen kuin ehdin tehdä mitään kuulin kun joku nousi ylös ja lähti kohti ovea. En ehtinyt piiloon vaan jäin järkytykseltäni paikalleni seisomaan. Tietenkin Rebekka joka riuhtaisi oven auki näki minut.

"Voih, Morgana.... Minä...-" hänen äänensä petti kesken lauseen ja hän juoksi yläkertaan. En vaivautunut lähtemään hänen peräänsä vaan menin laboratorioon. "Isä" istui hiljaa työpöytänsä luona ja näytti surulliselta. Minut nähdessään hän näytti hieman säikähtäneeltä. "Kuulitko kaiken?" hän kysyi. Nyökkäsin. Hän huokaisi "Olen niin pahoillani." Katsoin häntä silmiin ja kysyin: "Mitä tämä on? Miten niin en ollut 'valmis'? Miten niin en ole niin kuin muut lapset? Miten niin en kasva pituutta?" "Isä" katsoi minua surullisesti ja vastasi "Niin paljon kysymyksiä niin pieneltä ihmiseltä. Oletko varma että haluat vastuksen?" Nyökkäsin jälleen.

"No," "Isä" aloitti "Olimme kauan Rebekan kanssa toivoneet lasta. Lopulta saimme tyttären. Hänen nimensä oli Morgause, hän oli niin suloinen.... Mutta hän kuoli. Kukaan ei tiedä mihin. No kuitenkin olimme Rebekan kanssa surusta murtuneita. Aloin tehdä kokeita ja miettiä miten voisin luoda jotain elävää. Lopulta tein haastavia testejä ja sinä synnyit. Näytät aivan Morgauselta. Olet kuin ilmetty hän. Mutta kuten tiedät elämän luominen tieteen avulla on kiellettyä. Toivoimme ettei kukaan huomaisi sinun olevan erilainen kuin muut lapset. Mutta nyt kasvusi on pysähtynyt. Ja kaikki näyttävät tajunneen mistä on kyse." hän katsoi minua silmiin, huomasin että hän pidätteli kyyneleitä. "Morgana, sinä olet kimaira."

Seuraavaksi en muista mitä tapahtui. Kaikki vajosi pimeyteen. Kuulin kuin kuiskauksena Rebekan huudot ja kyyneleet, "Isän" epätoivoisen itkun. Mutta en nähnyt enkä tuntenut mitään. Lopulta äänet lakkasivat. Oli hiljaista. Olin liikkumatta kauan. Lopulta tunsin voivani taas liikkua. Olin edelleen laboratoriossa. Mutta kaikki oli erilaista. Kaikkialla oli tomua ja pölyä. Huomasin että vieressäni oli kuihtuneita kukkia. Nousin ylös ja menin yläkertaan ja ulos ovesta. Ulkona paistoi aurinko, linnut lauloivat, mutta jokin oli vinossa pienen kylän tilalla oli suuri kaupunki. Isolla ilmoitus taululla oli almanakka jossa luki 14.1.2013. Viimeksi kun olin katsonut almanakkaa siinä oli lukenut 26.7.1834. Silloin tajusin miksi äänet olivat lakanneet. "Isä" ja Rebekka olivat kuolleet, niin myös kaikki ystäväni ja läheiseni. Oli nukkunt yli sata vuotta. Mutta jostain syystä minua ei pelottanut. Jostain syystä tiesin mihin mennä. Tiesin että minnun kohtaloni oli tavata eräs henkilö ja suojella tätä. Mutta en tiennyt miten olin niin varma.




xoxo:Kinoko

♥♥♥

The hankinto

Olen tässä pyörittellyt peukaloitani ja miettinyt että milloin ja miten oikeisin hankkisin Morganan. En oikein tiedä mitä mieltä äiti on suunnitelmistani.... Ja niille jotka eivät vielä tiedä Morgana on tuleva nukkeni joka on joko little dal tai little pullip.... Malli on nyt vielä vähän auki.

No kuiteskin, olen suunnitellut kinuavani Morganan synttäri lahjaksi.... Mutta en tiedä kuinka paljon äiti heittää kapuloita rattaisiin. Häntä ei nimittäin oikein innosta jajtus niin hintavasta nukesta jokka loppuen lopuksi on aika pieni (mielestäni se on kyllä ihan sopivan kokoinen).

 Alan tulla jo hieman epätoivoiseksi Morganan suhteen. Olen hallunnut Morganan jo heinäkuusta lähtien, tiedän että varmaan usimmat teistä ajattelevat että se on lyhytkin aika, mutta minun mitta puullani se on hyvin pitkä aika. Varsinkin jos ajattelet sitä nukke 500000000 kertaa viikossa... No ehekei nyt ihan niin montaa kertaa mutta ymmärsitte mitä tarkoitan..! ^___^"

ja jos en saa Morganaa äidiltä ostan sen sitten omilla rahoilla mutta olen jo nyt varma, että vanhempani eivät anna käyttää niitä melkein kaikkia nukkeen.... ._."

Täytyy nyt vähän suunnitella lisää tätä hankintoa, jos sitä nyt niin voi kutsua....(?)

Mutta kiitos jos vaivauduit lukemaan.

xoxo:Kinko

♥♥♥

Matka alkaa...?

Myöhemmin...

Mistiquette: Selja..... Anteeksi, anna anteeksi....

Mistiquette: Olen niin pahoillani, Kunpa olisit vielä...

Mistiquette:...Elossa.

........

Mitsuki: Itse asiassa... Tuota... >__<"

Mistiquette: Sano vain... .__.

Mitsuki: Selja ei ole kuollut vaan hänen sielunsa on karannut. Kirous oli kiinni hänen sielussaan eli kun kirous lähti niin lähti myös sielu... 

Mitsuki: Karanneet sielut menevät Demoni jumalatar Shezun luokse...

Mistiquette: Siinä se~ Me etsimme tämän Shezun tai mikä nyt olikaan ja haemme Seljan sielun takaisin!

Mitsuki: Se ei ole vain niin yksin kertaista, neiti. Sitä paitsi se on vaarallista ja kukaan ei tiedä missä Shezu on nykyään. Jotkut sanovat tämän kuolleen toiset taas väittävät  hänen olevan Natalien palveluksessa. En itsekkään tiedä miten asia on... 

Mistiquette: Kyllä me hänet löydämme, ja täytyy vain varoa Natalieta ja Artemiksen metsästäjiä. Sitä paitsi mistä Natalie voisi tietää mitä me suunnittelemme, vai? Me lähdemme matkaan heti huomenna!

Jatkuu...

Kommentoikaa ipanat~

xoxo: Kinoko

♥♥♥